keskiviikko, 3. marraskuu 2010

Homous on liikaa kirkolle

 

Tässä jo vuosi sitten kirjoittamani mielipide, joka ei kelvannut sen paremmin Helsingin Sanomille eikä Aamulehdelle.

Matti Hoviseppä

 

 

Piispainkokous ristiriidassa Jeesuksen kanssa

 

Piispainkokouksen selän kääntö homopareille jatkaa luterilaisen kirkon vanhoillista linjaa, joka on ristiriidassa jopa Jeesuksen opetusten kanssa.

 

 Kirkko tuntuu etsineen iät, ajat Raamatusta suojelua luterilaisuudelle pyhän sanan niistä kohdista, joissa käsitellään hengenpalvelijoille äärettömän ongelmallista seksuaalisuutta.

 Juontavatkohan seksuaalisuuteen liittyvät salailu, häpeä ja synnintunto kirkon johdon omista ennakkoluuloista ja kokemuksista, jotka ovat vuosisatojen aikana takertuneet kuin iilimadot pappien ja piispojen sieluihin?

 Sukupuolivähemmistöjä on helppo lyödä, varsinkin ns. ”väärin rakastavia”, sillä samalla voi tukahduttaa itsessä jossain syvällä piileviä ei-heterogeenisia ajatuksia.

 Onhan ihminen miehen ja naisen hedelmä.

 Kirkon perustehtävänä on ollut kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, välittämään lähimmäisistään - erilaisuudesta huolimatta.

 Mihin on unohtunut kultaisen säännön periaate?

 Homoja on toiminut kautta historian myös Suomen luterilaisessa kirkossa, samoin lasten hyväksikäyttäjiä - Pietarsaaren saarnaajan synkkä tapaus lienee vain jäävuoren huippu.

 Mitenkähän Jeesus mahtaisi suhtautua pappien ja piispojen homopelkoihin, jos hän sattuisi nousemaan kuolleista?

 Jos Jumala loi ihmisen kaltaisekseen, kai Hän antoi myös homogeenit. 

 Miksi eräiden käskyjen polkemista ei ole tuomittu saarnanpöntöistä veriruskeiksi synneiksi?

 ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa.

 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.”

 Silti luterilainen kirkko on antanut vuosikymmeniä siunauksensa markkinataloudelle etsimällä tuottoja eniten lihottavilta korkotileiltä.

 Sen sijaan Nasaretilainen kaataa Raamatussa rahanvaihtajien pöytiä, esittää kamelin, neulansilmän ja rikkaiden välisen mahdottoman yhtälön sekä asettuu puheissaan säännöllisesti köyhien ja kaltoin kohdeltujen puolella.

 Piispojen ansiotaso pyöri viime vuonna 100 000 euron tuntumassa.

 Miksi hengenmiesten pitää asua loisteliaissa asunnoissa ja ansaita noin kolme kertaa ns. tavallista palkansaajaa enemmän?  

 Jeesus eli ja asui ihan toisella, vaatimattomalla tavallaan, yllään ihokas ja jalassaan sandaalit.

 ”Joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen tämän kanssa.”

 Kuinkahan moni ihminen, myös pappi, tuntee pistoksen sydämessään? Raamatun mukaan ei edes ruohonkorsi taitu Jumalan tietämättä.

 Kirkko ei ole myöskään piitannut käskystä älä tapa, sillä onhan se siunannut aseita, ja puolustusvoimissa ahertaa kenttäpiispa. 

 Jeesus korostaa vuorisaarnassa pyhätöissä rukoiluun sisältyvän usein tekopyhyyttä, joten luontevinta on rukoilla omassa huoneessaan Isää, joka on salassa.

 Kristillisistä arvoista luopuminen alkoi pian Jeesuksen kuoleman jälkeen kirkon byrokratisoiduttua.

 Siitä kielii Suomen luterilaisen kirkon pappien ja piispojen samaistuminen historiassa aina lähes saumattomasti oikeistoon, kun taas vasemmistolaisuutta on kartettu kuin ruttoa.

 

 Matti Hoviseppä,

kirjailija,

luterirovastin

tyttärenpoika

 

 

 

torstai, 24. joulukuu 2009

Raamattua tarjolla yhteiskuntasuhteiden pohjalta

Parahin Lukijakuntani
 
Suomessa on viime vuosina ylistetty maatamme muun muassa sananvapauden kauneimpiin kuuluvana kehtona.
 Lähetin oheisen mielipidekirjoituksen Uuden Suomen nettilehteen ja Aamulehden normaaliin paperiversioon.
 Tulos - nolla.
 Ei julkaistu.
 Ehkäpä tekstin sisältö alkoi mennä liiaksi totuuden puolelle...
 
Matti Hoviseppä
blogisti
Varsova, Puola
 
 
Toivon mitä kohteliaimmin Mielipide-palstaltanne tilaa oheiselle kirjoitukselle.
 
Kunnioittaen:

Matti Hoviseppä
valtiotieteen maisteri,
kirjailija
Ul. Danilowiczowska 11 m.5
00084 Warszawa, Polska
 
 
Raamatun sanaa on tulkittu aina
yhteiskuntasuhteiden perusteella.
 
 Suomen luterilaisen kirkon papit ja piispat ovat samaistuneet aina lähes saumattomasti oikeiston ja porvariston mahtipuolueisiin, Maalaisliitto-keskustaan ja Vanhasuomalaiset-kokoomukseen.   
 Kirkonmiehet karttavat yhä vasemmistolaisuutta, ja ani harvassa ovat olleet papit ja rovastit, jotka ovat uskaltaneet pyrkiä maamme itsenäisyyden aikana eduskuntaan sosiaalidemokraatteja vasemmalla olevista puolueista.
 Sen sijaan Jeesus kaataa Raamatussa rahanvaihtajien pöytiä, esittää kamelin, neulansilmän ja rikkaiden välisen mahdottoman yhtälön sekä asettuu puheissaan säännöllisesti köyhien ja kaltoin kohdeltujen puolella.
 Miksi kaksinkertainen pääministeri ja luterilaisen kirkon arkkipiispa, Helsingin käytännöllisen yliopiston teologian professori Lauri Ingman halusi ahertaa kokoomuksessa, jossa ei ole koskaan pantu edes tikkua ristiin tavallisten työläisten ja kansalaisten puolesta - köyhistä puhumattakaan?
 Heille tarjottiin elämäneväiksi lähinnä synnintuntoa, armoa, rukoilua, jotka antaisivat kaiken hyvän sitten tuonpuoleisessa.
 Ihmettelin jo nuorena poikana, miksi Jeesuksen puheet innostivat kirkonmiehiä puolustamaan mammonanomistajien ja yleensä hyvin toimeentulevien etuja sekä tukemaan yltiöisänmaallisuutta.
 Kirkonpalvelijoiden käyttäytymistä lienee mahdollista ymmärtää vain palaamalla vaikkapa 1800-luvulle, sääty-yhteiskuntaan.
 Silloinhan ”Jumalalle otolliset” veljeilivät luonnollisesti lähes pelkästään aateliston ja porvariston kanssa.
 Kirkonmiehet eivät ymmärtäneet paljonkaan tavallisten työläisten ja köyhien arjesta. 
 Raamatun sanaa tulkittiin siis luokkasuhteiden perusteella, ja uskonnon institutionalisoiduttua se menetti alkuperäisen lähtökohtansa - Jeesuksen sanoma kääntyi päälaelleen.
 Valta, valvonta ja ulkokultaisuus lienevät kirkonpalvelijoiden luopumuksen suurimmat syyt.
 Kansalaiset on saatu uskomaan jumalan sijasta piispalliseen loistoon, joka viihtyy palatseissa.
 Sauvanomistajat tietävät, ettei ihmisiä voi saada uskomaan Jeesuksen kaltaiseen ryysyläiseen, jonka kirkkokansa luultavasti nauraisi pyhätöistä ulos.
 Tanskalainen filosofi Sören Kierkegaard (1813-1855) syytti aikansa kirkkoa ja papistoa veijareiksi, jotka eivät uskoneet edes itse jumalaan.
 He tarjosivat saarnoissaan pahasti väljähtynyttä suolaa.
 On suorastaan kummallista, että kirkonpalvelijat ovat voineet vuosisatoja elää tällaisessa ristiriidassa.
 Monissa suvuissa pappisvirka on kulkenut saumattomasti, ilman epäilyjä raamatun oikeasta tulkinnasta, isältä pojalle.
 Ihan hätkähdin luettuani kohta eläkkeelle jäävän arkkipiispa Jukka Paarman puuttumista hiljattain ahneuteen.
 Hän neuvoi ”paljon varallisuutta omistavia antamaan ylimääräisestä rahastaan jaettavaksi niille, jotka kärsivät alituisesta puutteesta”.
 Mutta onko arkkipiispa Paarma itse ottanut vaarin omista ajatuksistaan, sillä tuoreiden verotietojen mukaan hänen verotettavat tulonsa ylittivät viime vuonna 100 000 euron rajan, ja summaa pönkitti vielä runsas 12 000 pääomatulo.
 Kaikki piispatason kirkonpalvelijoiden ansiotaso pyöri 100 000 euron tuntumassa.
 Miksi näiden hengenmiesten pitää tienata noin kolme kertaa ns. tavallista palkansaajaa enemmän?  
 Jeesus eli ihan toisella, vaatimattomalla tavallaan, yllään ihokas ja jalassaan sandaalit.
 Raamatun sanaan tukeutuen tuntuisi suorastaan hölmöltä ajatella, että ylösnoussut Vapahtaja ilmestyisi puhumaan vaikkapa Suomen eduskuntaan oikeiston suulla.
 Olisi jo korkea aika ruotia väitöskirjatasolla luterilaisen kirkon, oikeiston - erityisesti Kokoomuksen - ja vasemmiston keskinäisiä suhteita Suomessa vuodesta 1917 tähän päivään?
 
Matti Hoviseppä,
kirjailija,
luterilaisen rovastin
tyttären kuopus
 
 
 
      
 
 

sunnuntai, 20. huhtikuu 2008

Ei otsikkoa

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Varsovassa, torstaina 17.04.2008

 

Ilkka Kanerva valitsi itse kujanjuoksunsa

 

 Mitä pidempi aika on kulunut Ilkka Kanervan erottamisesta ulkoministerin virasta, sitä hanakammin julkisuudessa on ryhdytty tekemään suurinta syntipukkia lähes yksinomaan mediasta, jopa ns. vakavasta sanomalehdistöstä.

 Koskahan mahdetaan esittää väite, jonka mukaan itse asiassa media yllytti Kanervaa alamittaiseen toimintaan.

 Jos Kanerva olisi heti avoimesti myöntänyt lähettäneensä taas tekstiviestejä, hän olisi saattanut selviytyä hässäkästä ilman mainittavaa kohua.

 Eli Kanerva itse hämmensi tekstiviestisoppaansa, johon media riensi panemaan sekaan omat mausteensa.

 Etenkin kun Lokalahden suuri poika oli eduskunnan varapuhemiehenä lipsahdellut kolme vuotta aiemmin vielä monipuolisempaan tekstiviestittelyyn.

 Mutta minkälainen on vuosia parisuhteessa elänyt 60-vuotias mies, jolla on tarve alati lähettää nuorille, povinaisille intiimejä ehdotuksia sisältäviä tekstiviestejä?

 Ja kaiken huipuksi elämänkumppani on yhä täysin rinnoin puolustanut pikkupojaksi osoittautunutta elämänkumppaniaan ja vähätellyt tämän tekoja.

 Yleensä vastaavassa tilanteessa nainen normaalisti loukkaantuu ja osoittaa usein kevytmieliselle rakastetulleen ovea.

 Eli jotain mystistä Kanervassa täytyy olla.

 Muutoin on täysin mahdotonta käsittää, että hänen sisarensa johtamassa Ike-tiimissä luottamus ja usko suurimpaan ihanteeseensa säilyvät aina vain, teki tämä minkälaisia typeryyksiä tahansa.

 Tervehdyttyään Kanerva totesi vastahyökkäyksessään, ettei

 missään muussa maassa ole erotettu ministeritason poliitikkoa yhtä heppoisin perustein.

 Kuitenkin Ruotsin lehdistöasiamiehenä toimiva Yrsa Stenius sanoi suoraan Suomen yleisradion haastattelussa, että vastaavassa tapauksessa Ruotsissa ulkoministeri olisi saanut potkut välittömästi.

 Kanervan pitäisi lakata syyttämästä omista töppäyksistään muita. Hänen olisi syytä katsella ensimmäiseksi itseään pitkään peilistä ja hakeutua sitten addiktio-ongelmansa takia asiantuntijan puheille.

 

Matti Hoviseppä

 

 

 

 

tiistai, 18. joulukuu 2007

Veljessota oli luonteeltaan luokkasota

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vuoden 1918 veljessota

oli klassinen luokkasota

 

 Historiantutkijoiden olisi ymmärrettävä vuoden 1918 sisällissotaan liittyvä yksinkertainen tosiasia.

 Köyhälistön arkaainen viha ja kostonhalu eivät tupsahtaneet taivaalta tai tyhjästä, vaan ne sikisivät arkisesta elämästä, joka koettiin äärimmäisen epäoikeudenmukaiseksi.

 Kirjailija Väinö Linna arveli, että kansalaissotaan ajauduttiin laukaisematta jääneiden sosiaalisten patoutumien vuoksi.

 Torpparivapautuksen ja kunnallislainsäädännön viivästyminen olivat Linnan mielestä merkittäviä sisällissodan sytykkeitä.

 Kunnallisen äänioikeuden sutjakampi myöntäminen myös työväestölle olisi saattanut sitoa sen vankemmin yhteiskuntaan ja laimentanut palavia mieliä.

 Omistava luokka tukeutui loppuun asti tsaarinvaltaan, joka antoi sille parhaimman selkänojan pysytellä vallassa.

 Oikeisto vetkutteli ja kaarteli itsenäisyysasiassa, kunnes Venäjällä puhkesi vuoden 1917 marraskuussa bolshevikkien vallankumous: porvaristo käänsi silmänräpäyksessä kelkkansa ja tahtoi heti itsenäisyyden.

 Sosiaalidemokraattinen puolue oli 1900-luvun alkuvuosista lähtien ensimmäisiä itsenäisyyden kannattajia. Se uskoi, että työläisten ja vähäosaisten etuja olisi mahdollista ajaa hedelmällisimmin itsenäisessä Suomessa.

 Luokkien välisiä suhteita on tarkasteltava historiallisen ajankohtansa näkökulmasta.

 Yksikään poliittinen ryhmä Suomessa ei voinut vuosina 1917-1918 tietää, minkälainen kyky itänaapurin uudella valtiosysteemillä olisi toimia tehokkaasti ja tuottaa uudistuksia.

 Voidaan perustellusti väittää sekä punaisten että valkoisten nousseen barrikadeille luokkanäkökulmasta eli vuoden 1918 sisällissota oli luonteeltaan klassinen luokkasota.

 Suomi oli julistautunut porvaripuolueiden johdolla itsenäiseksi joulukuussa 1917, joten kyse oli itsenäisyyden sisällöstä, ei vapaudesta sinänsä.

 On kuitenkin muistettava, etteivät 2000 jääkäriä lähteneet Saksaan hankkimaan sotilastaitoja käyttääkseen niitä veljiään vastaan, vaan irrottaakseen rakkaan isänmaan tsaristisen vallan ikeestä.

 On helppo yhtyä jälkikäteen niihin, jotka ovat luonnehtineet valkoisten voittoa Suomen onneksi, lottovoitoksi.

 On vaikeaa uskoa, että punaisten johtama Suomi olisi kyennyt säilymään aidosti itsenäisenä. Siitäkin huolimatta, että punaisten valtuuskunta antoi asiaa koskevan selkeän ja johdonmukaisen julistuksen.

 Teoreettisella viitekehyksellä on taipumus tuupata tutkijoiden kynää aina siihen suuntaan, mikä on kulloisenkin yhteiskuntajärjestelmän käytäntö.

 Nyt eletään ankarassa markkinataloudessa ja saadaan myös siitä kumpuavia näkökulmia ja päättelyjä kansallisiin ja kansainvälisiin kysymyksenasetteluihin.

 Kuinka merkillisen paljon samanlaisia piirteitä kansainvälisten massainvestointien äkillisillä liikkeillä onkaan Marxin ennustaman kansainvälisten pääomien yhdentymisen kanssa?

 Virallisten tilastojen mukaan valkoinen terrori listi n. 8300 punaista, eli viisinkertaisen määrän verrattuna punaisten tekemiin teloituksiin.

 Lisäksi vankileireillä menehtyi yli 12 000 punakaartilaista.

 Säälimätön asenne on aina kuulunut sisällissotiin, joissa kirkko on yleensä osannut kallistua voittajien puolelle.

 Mutta miksi kirkko salli hirvittävyydet?

 Mihin unohtuivat raamatun opetukset anteeksi annosta ja syntien sovittamisesta armon avulla?

 

Matti Hoviseppä

 

keskiviikko, 19. syyskuu 2007

Ei otsikkoa

 

 

Viikon runo: junassa

 

 

Valmiiksi me halajamme,

tulla täydeksi,

saada sen mikä

   oli

saavutettavissa.

Tehtyämme kaiken

me olemme

onnellisina

maalissa.

Nääntyneinä

    surullisina

kun on havainnut

tyhjänpäiväisyyden aina

  liian myöhään

tässä elämässä

 

Matti Hoviseppä